Lojerilta leikkauspöytä haastaviin olosuhteisiin

Lojerilta leikkauspöytä haastaviin olosuhteisiin

Katastrofialueilla lääkäreiden toiminnalla ja sitä kautta myös leikkauspöydillä on erityisen haastavat olosuhteet. Lojerin pitkä yhteistyö Suomen Punaisen Ristin kanssa nimenomaan kenttäleikkauspöytien osalta nousi vuoden 2012 uudelle tasolle, kun uusi hydraulinen hoitopöytämalli 310H malli näki päivänvalon.

- Leikkauspöytiä tarvitaan katastrofialueella, jossa olosuhteet ovat kaikkea muuta kuin helpot. Pöydän pitää olla liikuteltava, kestävä, mahdollisimman kevyt ja samalla toiminnallisuudeltaan mahdollisimman monipuolinen. Uuteen hydrauliseen malliin toimme enemmän säätöjä ja helppokäyttöisyyttä verrattuna vanhaan kenttäleikkauspöytään. Kyseinen pöytä muistuttaakin nyt enemmän ns. normaalia leikkauspöytää, Lojerin tuotepäällikkö Kari Lammenaho kertoo.

Uutta mallia kehitettiin lääkäreiden avustuksella ottaen huomioon lääkäreiden toiveet toiminnallisuudesta. Lammenaho kertoo, että pöydässä on isot pyörät, joten se saadaan katastrofialueelle liikutettua vaivattomammin. Suomen Punaisella Ristillä on nyt varastossaan lähtövalmiudessa Lojerin kehittämiä uusia hydraulisia leikkauspöytiä. Lammenaho kuitenkin painottaa, että pöytien markkinat ovat valoisat myös itänaapurissamme. 

Tuotekehitystä Suomen Punaisen Ristin kanssa

Uuden kenttäleikkauspöydän mallin idea lähti liikkeelle Suomen Punaiselta Ristiltä. Kansainvälisen avun suunnittelija Jari Koiranen Suomen Punaiselta Ristiltä kertoo, että yhteistyö Lojerin kanssa sujui tuotekehitysvaiheessa hyvin ja uusi pöytä on valmiina palvelemaan tarvittaessa katastrofialueilla.

- Uusi malli on entistä järeämpi mutta emme halunneet tinkiä siinä käyttöominaisuuksista. Taustalla on painopistealueen muutos eli halusimme pöydälle hyvät leikkausolosuhteet vaikeissakin paikoissa. Vaikka kokemuksia tositilanteesta pöydän kanssa ei vielä ole, olemme tähän malliin tyytyväisiä, Koiranen sanoo.

Suomen Punainen Risti on lähettänyt Lojerin kenttäleikkauspöytiä katastrofiapuun muun muassa Intiaan (2001), Pakistaniin (2005) ja Haitiin 2010.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2023 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.