Uusi toimisto ja showroom Moskovaan

Uusi toimisto ja showroom Moskovaan

Lojer Group perusti kesällä 2015 Venäjälle oman osakeyhtiön ja avasi näyttävän showroomin Moskovaan.

– Meillä on ollut edustusto Venäjällä jo kuuden vuoden ajan, ja Venäjästä on kasvanut tänä aikana suurin vientimarkkinamme. Oman osakeyhtiön kautta voimme operoida suoraan loppuasiakkaiden kanssa, kertoo yhtiötä johtava Victor Samsonov.

Vaikka Venäjän markkinat ovat nyt murroksessa, Lojer uskoo maasta löytyvän valtavasti potentiaalia korkealaatuisille sairaalakalusteille.

Lojerin uudessa showroomissa esitellään tuotteita ja koulutetaan asiakkaita. Se sijaitsee tänä vuonna avatussa toimistotalossa Moskovan länsipuolella.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2023 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.